Ville Suhosen dokumenttielokuva JÄÄMARSSI - Suomen matkaopas 1941-42

PUNAINEN RISTI

Ruotsin Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys KFUM lähettää 9.2.1942 300 venäjänkielistä Raamattua neuvostosotavangeille Kotijoukkojen Esikunnan kautta. KFUM toimii läheisessä yhteistyössä Ruotsin Punaisen Ristin SRK:n kanssa.

Huhtikuussa Suomessa vierailulla oleva KFUMin edustaja Börje Bränsström tiedustelee Kotijoukkojen esikunnan kenttärovastitoiminnan ev.luutnantti Hannes Anttilalta, voisiko vangeille toimittaa urheiluvälineitä ja seurapelejä. Anttila neuvottelee Erkon kanssa ja tuloksena on että KFUM voisi mahdollisesti lähettää seurapelejä ja soittimia. Urheiluvälineitä vangit eivät voi käyttää, koska heitä ei saa rasittaa työn lisäksi millään muulla.

Ruotsin Punainen Risti SRK ei tee yhtään aloitetta neuvostosotavankien auttamiseksi vv. 1941-44. Se vastustaa avunantoa aina elokuuhun 1943 asti, vaikka monet ruotsalaiset kansalaispiirit tekevät aloitteita varojen keräämiseksi.

Elokuussa 1943 SRK toimittaa ensi kerran elintarvikkeita vangeille. Kyse on kuitenkin välitystoiminnasta eikä SRK:n omista hankinnoista. Yhdysvaltain Punainen Risti on näet lähettänyt CICR:n kautta neljä rautatievaunullista avustuksia, yhteensä 10 702 pakettia juustoa, korppuja, kuivattuja luumuja, sokeritabletteja, corned beef, lisä- ja lohisäilykkeitä sekä appelsiinimehua. Vuoden 1944 aikana SRK:n avustustoiminta laajenee ja järjestö välittää huhtikuussa vajaat 318 tonnia hapankaalia ja syksyllä 898 tonnia käytettyä vaatteita (joissa se toimi ainoastaan kuljetusten välittäjänä).

Norjassa olevia neuvostosotavankeja SRK alkaa avustaa vasta sodan päätyttyä kesällä 1945. Vankeja on noin 100 000.

1.3.42 Mannerheim pyytää kirjelmällään apua Kansainväliseltä Punaiselta Ristiltä CICR:ltä.

CICR kääntyy heti Yhdysvaltain Punaisen Ristin puoleen, joka kahden seuraavan vuoden aikana toimittaa Suomessa olleille sotavangeille 30 000 viiden kilon avustuspakettia, elintarvikkeita ja tupakkaa (kaakao, sokeri, maitopulveri, ruokaöljy, tupakka, kahvi, saippua). Sveitsin Punainen Risti lähettää 40 000 kiloa maitopulveria ja hernejauhetta. Kanadalainen Punainen Risti 600 kiloa lääkkeitä ja vitamiinivalmisteita. Lisäksi Sveitsistä tulee 400 kiloa Uusia Testamentteja. Myös USA:n YMCA lähettää ravintohiutaleita, Juutalaisten avustusjärjestö hernejauhetta, leipää ja Ovomaltine-jauhetta, Argentiinan Punainen Risti sokeria ja ruokasäilykkeitä ja Paavi hevosenlihaa, herneitä ja sipulia.

Mannerheim korostaa pyyntönsä merkityksellisyyttä, samoin järjestöjen historiikeissa sitä ylistetään. Merkitykseltään avustukset ovat kuitenkin mitättömiä. USA:n standardipaketit riittävät ruokkimaan Suomessa olleet sotavangit noin yhdeksi päiväksi. Ja ennen kaikkea vangit olisivat tarvinneet yksinkertaisia ja tärkeitä ruokatarpeita kuten säilöttyä maitoa, sokeria, riisiä, vehnäjauhoja ja rasvatuotteita.

Vuoden 1943 aikana saadaan 110 100 kiloa elintarvikkeita. Ne riittävät ruokkimaan vangit kahden ja puolen päivän ajan. Vuonna 1944 saadut elintarvikkeet riittävät jo yli viikoksi.

Yhteensä USA:n Punaiselta Ristiltä saadaan 28 291 avustuspakettia. Iso-Britannian Punainen Risti toimittaa 19 miljoonaa elintarvikepakettia etupäässä Saksan huostassa olleille brittivangeille. CICR välittää sodan aikana 36 miljoonaa avustuspakettia.

Huomattava osa avustuksista on tullut Saksassa asuvan venäläisen ruhtinatar Lydia Wassiltchikoffin ansiosta. Mannerheim on tämän kanssa kirjeenvaihdossa.


27.10.42
Mannerheim kirjoittaa ruhtinattarelle: ”Todettakoon että nämä 5000 pakkausta, jotka sisältävät elintarvikkeita, tupakkaa ym. eivät edusta kuin 2-3 päiväannosta…”

Mannerheim oli siis jo täysin tietoinen siitä avustuspaketit olivat mitättömiä kokonaisuudessa.

Mannerheim pitää myös päätöstä siirtää vangit siviilitöihin maatiloille hienona voimatoimenpiteenään. Vankeja oli jo alkusyksyllä 1941 maataloustöissä 10 000 vankia, mutta vangit siirrettiin sieltä heti pois kun korjuut ym. oli tehty.

31.12.1943

Lydialle: ”Aloin jo sodan alusta pitäen jakaa neuvostosotavangeille samansuuruiset maksimaaliset elintarvikeannokset, jotka ovat voimassa sellaisen siviiliväestön keskuudessa joissa käytetään raskaimmissa töissä. Loppukesästä 1942 alkaen, kun maan elintarviketilanne on parantunut, vangit ovat jatkuvasti saaneet siviilityöväen suurimmat annokset, jotka ovat merkittävästi suurentuneet”.

Tosiasiassa sotavankien muona-annoksia ei suurenneta. Muonitustilanne tosin parantuu 5.6.1943 jolloin entiset A-annokset muuttuvat suuremmiksi B-annoksiksi.

Mannerheim muotoilee SPR:n päärooliksi sodanaikaisen sotilasterveydenhuollon. Hän varaa SPR:n kaikki resurssit sotilasterveydenhoitoon, varusteineen, henkilöstöineen ja osaamisineen. Yhdistyksellä ei ole talvella 1941-42 minkäänlaisia keinoja joita olisi voitu käyttää sotavankien olojen parantamiseksi. Jos SPR haluaisi omistautua tällaiseen työhön, se edellyttäisit voimavarojen irrottamista sotilasterveydenhuollosta ja uudelleenjakamista sotavankityön hyväksi. Ratkaisu on Mannerheimille selvä. Sotavangit saavat jäädä.

Osta Cialis Suomessa Cialis hinta Suomessa Viagra hinta Suomessa Kb Kamagra online uden recept i Danmark Kpa generisk Levitra p ntet Sverige Kpa Kamagra oral jelly online utan recept
////topmenu